Koska harjoitusintensiteetin muutokset ohjaavat energiantarvetta ja ravitsemusta, myös ravintolisien käyttö muuttuu niiden mukana.
Hiilihydraatti-proteiinijuomat ja -jauheet säilyttävät kuitenkin asemansa myös kilpailukaudelle siirryttäessä. Erilaisten välipalojen, kuten patukoiden käyttö voi jopa lisääntyä, sillä kilpailukausi tuo mukanaan matkustuksen, epäsäännölliset ruokailut ja mahdollisesti vieraiden kulttuurien ruoat.
Kuvaan astuvat myös kilpailujännitys ja matkustuksesta johtuva stressi, joiden myötä immuunijärjestelmä kuormittuu, ja vastustuskyky laskee. Ei ole sattumaa, että urheilijat sairastelevat kauden tärkeimmällä hetkellä. Immuunipuolustusta tehostavien ravintolisien kuten vitamiinien, sinkin ja magnesiumin käyttöä kannattaa lisätä kilpailukaudella. Myös melatoniinia käytetään ravintolisänä, sillä matkustelu häiritsee unta ja nukahtamista.
Kilpailujännitys saattaa vaikuttaa myös ruoansulatukseen. Helposti sulavien ruokien, probioottivalmisteiden ja urheiluravintovalmisteiden kuten urheilujuomien ja patukoiden käytöstä voi olla kasvavaa hyötyä. On loogista, että välipalojen käyttö lisääntyy, samoin valmisjuomien.
Teholisääjistä käytetään niitä, jotka urheilija on todennut varmuudella toimivan itsellään. Elektrolyyttejä eli suoloja sisältäviä urheilujuomia käytetään estämään kuivumista kuumassa ilmanalassa. Hiilihydraatti-nestetankkauksia suoritetaan samasta syystä tarpeen mukaan.